Sisustus

Sold

No nyt tulee niitä uutisia, joita olen pihdannut jo jonkin aikaa. Kotimme on myyty ja uusi elämä odottaa kulman takana. Raskas kevät on ollut täynnä työtä ja puuhaa, ja asunnon myynti on vielä omalta osaltaan tuonut paljon paineita ja stressiä. Miten se voikaan olla niin uuvuttavaa? Kevät on siis mennyt viimeistelyjuttuja tehdessä. Viimeinen viikko ennen näyttöä olikin ihan hirveä, tuntui ettei tekeminen lopu koskaan (siivousta, viimeistelyä yms). Koti myytiinkin heti ja on ollut itsellä tosi paljon sulattelemista, vaikka tätä päätöstä pitkitettiinkin ja valmisteltiin kauan. Oma koti on kuitenkin oma koti. Ja nyt se on jonkun toisen koti. Arvaatte varmaan, että on ollut vaikea kirjoitella tänne blogiin.
Muuttolaatikoita on pikkuhiljaa haalittu ja haettu kellarin uumenista. Olen säästänyt jonkin verran astioiden alkuperäispakkauksia, joten siltä osin homma helpottuu aika paljon. Paljonhan tässä on edelleen työtä, ei sitä ihan hetkessä pakata neljän ihmisen elämää laatikoihin. Olenkin yrittänyt myydä mahdollisimman paljon tarpeetonta pois, pitäisi varmaan laittaa myös ”saa ottaa” tai ”annetaan” laatikko pihalle joku päivä. Kertaalleen tätä kokeiltiinkin (siivottiin varastoa) ja pari naapuria kävi kysymässä saako ottaa.
Itselläni on nyt hirmu ristiriitaiset tunteet tämän blogin suhteen. Jatkaako vai ei? Home Vanilla on meidän pieni kotikolmio, jota on sisustettu ja asuttu rakkaudella. Tuntuu hassulta kirjoitella blogiin uudesta kodista, joten mietin nyt kovasti aloittaisinko uuden blogin uudelle kodille. Tällaisenaan en osaa kuitenkaan jatkaa. Vähintään blogin ulkoasu pitäisi päivittää ja ehkä nimeäkin?
Uusi sohva meille on tosiaan tulossa, mutta vasta sitten uuteen kotiin. Tyttöjen sängyt pitää ilmeisesti päivittää myös, sillä vuokrakotimme toinen huone on niin pieni etteivät nykyiset 90cm rautasängyt sinne mahdu. Ostin aivan ihana antiikkilipaston, mikä täytyy myöhemmin esitellä. Se on 50-luvulta ja olen etsinyt sitä todella pitkään. Kaikenlaista pientä uutta on tullut hankittua, myös saunaosasto pitäisi päivittää koska uudessa kodissa on sauna! Onneksi olen säilyttänyt edellisestä kodista saunatarvikkeita, nyt ei tarvitse ostaa kaikkea. Paljon on siis tapahtunut ja muuttokin häämöttää parin viikon päässä.
Tällaista tänne kuuluu. Mielessä pyörivät monenlaiset asiat ja tulevaisuus mietityttää. Mitähän se tuo tullessaan?

Saatat myös pitää...

20 kommentti

  1. Jännittäviä uutisia.:)
    Toivottavasti jatkat bloggailua, minäkin olen seurannut teidän elämää jo siitä asti, kun odotettiin esikoisia.:)

    1. Kyllä bloggailu jatkuu, osoite on vähän epäselvä vielä. Jatkanko vanhaa vai aloitanko uutta? Hienoa, että olet viihtynyt jo pitkään matkassa. 🙂

    1. Kiitos Jenna.

  2. Jotenkin arvasin, että muutto siellä häämöttää. 🙂
    Toivon, että jatkat blogin pitoa vaikka täysin uudelta pohjalta, jos siltä tuntuu. Sinun kuviasi katsellessa aina sielu rauhoittuu ja silmä lepää. Ne ovat niin kauniita. <3
    Voimia muutto puuhiin!

    1. Hyvä arvaaja 😉 Uskon, ettei bloggailu katoa mihinkään, tämä on niin rakas harrastus.
      Kirjoitit kauniisti, kiitos sanoistasi! <3

  3. Täälläkin vähän muuttoa uumoilin. 😉 Toivottavasti ihana blogi jatkuu jotenkin! 🙂

    1. Taisin kirjoitella vähän siihen suuntaan, niin innoissaan täällä jo odotellaan "uutta elämää" eli kotia. 🙂

  4. PAljon iloisia asioita teillä, olet valmistunutkin sillä välin, kun minä olen ollut vähemmällä blogikierroksilla -ONNEA <3 Ja onnea myös tästä asuntoasiasta 🙂

    1. Olet oikeassa, niin aljon on ollut nyt meneillään että ihmettelen olevani yhä näinkin jaksavainen. Kiitos paljon! <3

  5. Toivottavasti jatkat blogisi pitämistä. Kuvasi ovat aina niin hienoja ja teksti mukavaa, että ihana täällä käydä. Tsemppiä muuttopuuhaan!

    1. Bloggailu jatkuu, vielä on vähän mietinnässä mitä muutoksia tämä vaatii. Kiitokset tsempeistä, pian se totuus tulee elävämmäksi kun muutto lähestyy.

  6. Toivottavasti jatkat blogin kirjottelua! Paljon onnea uuteen kotiin myös <3

    1. Sydämellinen kiitos MurMeliina! <3

  7. Onnea uusille tuulille ja älä ainakaan lopeta blogin pitämistä 🙂

    1. Kiitos JohannaL, toivottavasti tästä kohta reipastuisi. 🙂

  8. Anonyymi says:

    Toivottavasti blogi jatkuu. Aivan ihania kuvia, ideoita ja juttuja. Onnea tulevaan 🙂 – JAANA-

    1. Hei Jaana, ja mukava kuulla että pidät. Kiitos toivotuksista! 🙂

  9. Onnea ihan mahtavista uutisista! Onnea uusiin kujeisiin!
    Tiedän alle kuukauden takaisesta muutostani, että hommaa riittää, mutta useinmiten se on mielekästä. Kun omaa pesää siinä rakentaa 😀

    All the best,
    Micu

    onnellinenkirsikka.blogspot.fi

  10. HI i love your blog , you have a new follower from Chile
    Angelica

Kommentointi ei ole käytössä.