Sisustus

SYKSYN TUNTUA

Elokuu on likimain jo puolessa välissä ja palailen kunnolla sorvin äärelle maanantaina. Viikonloppu on mitä parhainta aikaa viettää rakkaiden parissa. Arkeen totuttelu on alkanut pehmeästi, sillä olen tehnyt vajaata viikkoa ja mieheni puolestaan ollut töissä jo kuun alusta. Viikonloppuna on tiedossa monenlaista tekemistä, mutta pääpaino on kuitenkin niin kiireettömässä hetkessä elämisessä, kuin mahdollista. Kyllä niitä voimia ja rutistuksia vielä tarvitaan syksyn mittaan, you know!
Meillä ei ole nyt ollenkaan mattoa olohuoneessa, kun tahdoin kokeilla miltä vaalea nukkamatto näyttää ja tuntuu varpaiden alla makuuhuoneessamme. Nyt pukeutumisalueella on pehmoinen matto ilahduttamassa jo aamusta lähtien. Itseasiassa meillä pyörähti vähän kalusteet ympäri täällä olohuoneessakin, kun päätin kokeilla taipuuko tila myös työpöydälle. Kuulette siitä lisää viimeistään ensi viikolla.
Halusin tuoda lämpöistä tunnelmaa lyhtyjen muodossa sisälle asti ja pari lyhtyä onkin ollut satunnaisessa käytössä. Marmoripöytä on jotenkin niin syksyinen, että ajattelin pitää sitä jonkin aikaa Hayn tilalla. Tumma pöytä voisi myös sopia tuomaan kontrastia. Juuri se onkin yksi juttu, miksi tykkään niin paljon tuosta marmorisesta yksilöstä. Liljoja on ollut paljon kaupoissa ja usean epäonnisen ruusuostoksen jälkeen olenkin siirtynyt muihin kukkiin. 
Vaihdoin jo lämpöisempään takkiinkin ja rehellisesti sanottuna ilman sukkiakaan ei vilukissa tahdo lähteä ulos. Vaaleanvihreä guessin huivi on niin kesäinen, että kaipasin jo uutta huivia ennen talvisempiin ja paksumpiin siirtymistä. Siksi ostin itselleni Stockmannilta tämän vaaleanharmaan kaunistuksen. 
Noudatan myös syystyylissäni samaa hillittyä, klassista linjaa kuten muinakin vuodenaikoina. Tummat sävyt kuitenkin korostuva ja look voi olla enemmän mustavalkoinen tai tummansininen. Minua houkuttaisi ostaa uusi suurempi konjakin sävyinen laukku, jossa olisi vetoketju. Nykyinen LV laukku on aivan ihana, kuin uusi viiden vuoden käytön jälkeen. Sen avonainen olemus on kuitenkin joskus vähän hankala ja esimerkiksi sateella saa kikkailla. Saan joskus kysymyksiä näistä pikkupusseista sekän instaan että tänne, joten ajattelin nyt vinkata teitä kurkkaamaan Lindexin valikoimiin. Siellä on suhteellisen tiuhaan tahtiin vaihtuva lajitelma erilaisia pikkupussukoita ja – laukkuja. Olen pariin otteeseen tehnyt kivoja löytöjä niin itselle kuin tyttärillenikin. 
Viikonlopun aikana olisi tarkoitus laittaa tyttärien koulureput kuntoon ja tehdä laajempi tsekkaus vaatekaappiin. Siivosin sen itseasiassa alkuviikosta, mutta en tarkkaan vielä katsonut kuinka paljon siellä on pieneksi jäänyttä vaatetta. Nyt kun eletään vielä kesäisiä, mutta toisaalta viileitä ilmoja niin on monenlaista vaatetta oltava käsillä. Varasin kirppispöydänkin syyskuulle eli melko tarkkaan täytyy käydä kaikki läpi. Tyttöjen syystyylistä tulee varmaan postaus vielä alkuviikosta, joten jäähän kuulolle jos ideat ja vinkit kiinnostavat!
Mukavaa perjantai – iltaa!

Saatat myös pitää...

4 kommentti

  1. Kauniita kuvia ja ihania yksityiskohtia! <3 Meillä on sama juttu, nimittäin kävin viikko sitten läpi sisävaatepuolen ja laitoin pieneksi jääneitä myyntiin ja osan odottamaan kirppistelyä. Tänään on aika kurkata loput ulkovaatteet läpi ja naputella nekin myyntiin tai pakata odottamaan kirppistä. On siinä aina iso homma, mutta ihanasti tulee kaappeihin tilaa samalla. 😀

    Mukavaa viikonloppua! <3

    1. Kiitos Jenni! <3 Kyllä tämä kirppistouhu on työlästä, mutta toisaalta kivaa. Lajitellaan koko perhe yhdessä tyttöjen huoneen lattialla ja palkintona on käyttörahaa uusiin vaatteisiin. Tsemppiä sinnekin urakkaan! Meillä se tosin on vielä kokonaisuudessaan edessä.

      Kiitos samoin hyvää viikonloppua! <3

  2. Ihania kuvia! Ihanan valkoista <3

    1. Kiitos Tintti! <3

Kommentointi ei ole käytössä.