Arvonnan voittaja

Ilahduttavaa huomata, miten moni miettii aivan samoja asioita kuin itse. Energian säästäminen on ollut eräänlainen selkärankaan iskostunut juttu jo lapsesta saakka, joten kaikkea ei osaa edes ajatella ääneen. Erityisen mukava oli lukea, miten moni miettii aika reippaastikin näitä asioita. Se on tärkeää! Pienillä asioilla pääsee hyvin alkuun ja niistä muodostuu tapoja ennen kuin huomaakaan. Isot …

Arvottu

Lämmin kiitos kaikille Fiskarsin arvontaan osallistuneille. Teitä osallistujia olikin monta! Arpoja tuli yhteensä 92 kappaletta. Tällä kertaa upean tuotepalkinnon tarjoaa Fiskars. Suuret kiitokset myös ihanista viesteistänne, luin jokaisen huolella läpi ja kirjasin toiveitanne ylös. Yritän tarttua antamiinne haasteisiin ja postaustoiveisiin mahdollisimman pian. Nyt kuitenkin kerron teille voittajan.  Arpaonni suosi tällä kertaa kotiporstuan Tarjaa. Oikein paljon …

A r v o n t a

Blogissa starttaa nyt toinen upea arvonta, jossa yksi onnekas lukija voittaa itselleen hienon tuotepaketin, jonka lahjoittaa Fiskars. Minulla on ollut ilo ja kunnia päästä tekemään yhteistyötä ja olen erittäin innoissani, että myös joku teistä saa omakseen nämä ihanuudet. Pakettiin kuuluu tämä upea Fiskarsin salaattilinko mistä vinkkasinkin teille jo aikaisemmassa postauksessa, Inspiration – työvälinesetti kotipuutarhurille sekä …

Arvonnan voittaja

Kevätarvonta on päättynyt ja kerron pian teille voittajan. Osallistujia olikin hurja määrä, kiitos kaikille osaa ottaneille. Moni lukija on myös kommentoinut blogiani ja jättänyt kauniita terveisiä – kiitos niistä jokaiselle. Ilahduttaa huomata, että tänne on löytänyt moni uusi lukija ja postaustoiveitakin saa rohkeasti kertoa! Blogissa tuleekin pian kaikenlaista uutta, kun pääsemme maalaamaan molemmat makuuhuoneet ja …