WEEKEND TABLE SETTING

Viikot menevät hurjan nopeasti ja tuntuu uskomattomalta, että on taas jo uusi pian alkamassa. Uusi työ on vienyt hyvin mennessään ja huomaan, että viikonloput menevät nykyään totaalisesti rentoutuessa eikä työasioita miettiessä. Sillä on todella suuri merkitys, miten jaksaa tulevan viikon. Viikonloput ovat juuri rentoutumista varten, ajatuksen ja fyysisyyden tasolla. Muutamasta vapaasta on muodostunut minulle aivan …

MY WHITE HOME OFFICE

Kotitoimisto on vihdoin saanut paikkansa tässäkin kodissa ja ei turhaan vitkasteltu. Pohdimme paikkaa aika pitkään ja muutamaan kertaan olimme jo tulleet siihen tulokseen, ettei meille ehkä mahdukaan työpöytää. Kotitoimisto on kuitenkin meille aika tärkeä, sillä työskentelemme jonkin verran myös kotona. Silloin on hyvä olla ainakin yksi tukipaikka, jossa säilyttää tietokonetta, toimistotarvikkeita sekä muistilappuja. Mitään uusia …

MITEN SISUSTAISIN LAPSILLE OMAT HUONEET?

Haaveet suuremmasta kodista saavat uudenlaiset mittasuhteet, kun asiat alkavat konkretisoitua. Vielä emme ole myymässä tai muuttamassa mihinkään, mutta vanhana lukijana saatat ehkä muistaa, että olen joskus kirjoittanut uuden kodin projektin olevan paljon pidempi kuin tähän astiset. Olemme muuttaneet aina pätkän jälkeen suurempaan kotiin ja asumismukavuudet ovat kasvaneet pikkuhiljaa. Olemme rakentaneet mieheni kanssa yhteistä elämää jo …

SISUSTUSHAAVEITA

Syvemmälle syksyyn sukeltaminen ja aikaisemmin tummuvat illat saavat käpertymään sohvan nurkkaukseen ja ottamaan hyvän asennon. Tabletilla on kätevää surffailla eri nettikaupoissa katselemassa uutuuksia tai suunnitella talven matkoja. Luen myös lehtiä ja kirjoja tabletin kautta, sillä tekstikokoa saa kätevästi suurennettua ja taustan valoisuutta voi myös säätää. Näin syksyisin tulee myös päivitettyä toivelistaa, joita on vuosien varrella …

RUOKAILUTILAN PIRISTYS

Viimeisinä lomapäivinä olen pitänyt sisustuspäiviä eli laittanut kotia kuntoon joulun jälkeen. Aina pyhien jälkeen minut valtaa suuri tyhjyys, kun loppuvuoden koristeet ja fiilis korjataan pois. Vuoden alku on mahdollisuus (ainakin näin koen sen) ja koti on kuin tyhjä paletti. Innostus on melkoinen ja pikkuhiljaa sisustus asettuu taas uomiinsa, etenkin tuoreiden kukkien vallatessa tasot. Kovilla paukkupakkasilla …

Kauniit taidelasit

Iittalan upea lasitaide on aina viehättänyt minua jossain määrin ja olikin mukavaa päästä livenä ihailemaan näitä uusia kauniita taideteoksia. Kirkas on kestosuosikkini jo pitkälle viidentoista vuoden ajan. Jonkin verran olen pitänyt myös mattavalkoisesta ja sinisen sävyistä. Näihin kauniisiin maljakoihin saa upeita asetelmia yksittäisistä kukista tai erilaisista asetelmista. Punaisen sävyt miellyttävät myös silmää ja etenkin joulun …

Inspiroidu Iittalan uutuuksista

Iittalan kevät 2015 tuo tullessaan upeita uusia sävyjä, kuoseja ja tuotteita. Joko olet nähnyt vilauksen kevään mallistosta? Sain olla ensimmäisten joukossa ihastelemassa mitä kaikkea uutta tammikuu tuokaan tullessaan. Herkulliset ja raikkaat sävyt innoittavat jo suunnittelmaan kokkausta ja kattamista uudessa kodissa – puutarhasta puhumattakaan. Valitsin alla olevaan kollaasiin omia suosikkejani, joihin ihastuin heti. Uudet lasituotteet miellyttävät …

Vakka

Iittalan Vakka ihastuttaa minua edelleen. Tämän uudempi, koivunvärinen pääsi olohuoneeseen paraatipaikalle, sillä tarvitsin kauniin esineen kätkemään sisustuslehdet. Aion hankkia myös toisen tällaisen, mutta matalamman. Siihen voisi laittaa sitten tuikkuja tms. pientä tavaraa. Kenties torkkupeiton talteen? Tyttöjen huoneeseen katselin tätä myös sillä silmällä. Tyttö oli sitä mieltä, että olisi barbeille hyvä säilytyslaatikko. Mikä ettei? Granitista löytynyt …

Ihastelua

Yksi parhaimmista puolista rakkaassa sisustusharrastuksessani on ehdottomasti vuodenaikojen vaihtelu. Se tuo tietynlaista jaksotusta ja vaikka koti ei paljoa muutukaan talven tullen (tai kevään), sen verran kuitenkin, että tekstiilit vaihtuvat ja kynttiläasetelmat alkavat kaunistuttamaan kotia. Tunnelmavaloja lisätään huoneisiin ja lämmintä tunnelmaa haetaan pehmoisilla vilteillä. Onpa meillä tänä vuonna jotain ihan uuttakin: huonekuusen kaverina minimänty. Pentikin showroomissa …

Ruokatilan raikastaminen

Minkälainen on hyvä ruokailutila? Määritelmiä on monia, kuin käyttäjiäkin. Sitä voidaan pitää paikkana tankata energiaa tai tilaisuutena kokoontua läheisten kanssa ainakin kerran päivässä ruokailemaan ja keskustelemaan. Se voi myös kestitä ystäviä ja tuttavia tai toimia muiden tarpeiden mukaan vaikka työskentelytilana. Itselleni ruokailutila on tärkeä ja oman laiskuuden takia ollut meillä hiukan laiminlyötynä tilana. Aikaisemmissa kodeissani …