Sunny brunch

Terveisiä herkkujen keskeltä! Olin viime viikolla kipeänä inhottavassa flunssassa ja loppuhuipentumana kärsin vielä migreenikohtauksenkin! En tainnut levätä kunnolla, sillä flunssa tuntuu palanneen. Ehdin olla tänään hetkisen pihatöissä, kun alkoi olo huonontua. Onneksi saatiin kuitenkin lastenhuone valmiiksi ja esittelenkin seuraavaksi teille lopputuloksen. Inspiroiduin yhden kilpailun innoittamana kuvaamaan teille minun lemppariaamiaisen, mikä on yksinkertainen lajitelma. Siihen kuuluu …

Christmas capuccino

Mikään ei saa aamuani paremmin käyntiin, kuin itsetehty capuccino. Rrrakastan rauhallisia aamuja, jolloin saan valmistautua rauhassa töihin. Liukuvan työajan puitteissa se on toisinaan mahdollista ja yksi sellainen seikka, mitä jään kovasti kaipaamaan. Teen tällä hetkellä sijaisuutta, joka tulee päätökseen vuodenvaihteessa ja arki muuttuukin ihan toisenlaiseksi. Palailen aiheeseen vielä myöhemmin. Makukahveista olenkin kirjoitellut monesti joulu- ja …

Christmas delicacy

Lähestyvä joulu houkuttelee monin tavoin herkuttelun pariin. Ja moneen makuun näitä makeita ja suolaisiakin namipaloja löytyy. En voinut vastustaa kiusausta koota hiukan omia suosikkejani, joita bongailin. Ja ei tässä kaikki. Voin vihjaista, että brittilehdistä löytyy mielettömän hyvännäköisiä leivoksia, kakkuja, jäädykkeitä ja usea näistä on varustettu vieläpä helpolla reseptillä. Miltä kuulostaisi Winter Berry Brownie? Ben & …