4th

Neljännestä luukusta paljastui kaunis paketti, minkä sain äidiltäni. Vietän tänään syntymäpäiviä ja luultavasti muita lahjoja ei ole nyt tiedossa, joten tämä pieni yllätys ilahdutti minua oikein paljon! Kiitos vielä! Tästä paketista paljastui pientä hemmottelua rouvan arkeen, tuoksu ja voide.    Iloista päivää blogini lukijoille!

3rd

Mistä syntyy jouluinen tunnelma? Vastaus on tähän omasta mielestäni yksinkertainen: nostalgia. Olen kotoisin pikkukaupungista, missä keskustan kaupoilla käydään perinteisesti kävellen. Vanhoja rakennuksia, kävelykatuja, puistoja ja istutuksia – pikkukaupunkien tunnelmaa parhaimmillaan. Charmia, sanoisinko? Tämä yllä oleva kuva on otettu viime talvena Vanhassa Porvoossa, mikä on ehdottomasti yksi suosikkikaupunkini. Kaunis, vanha ja tunnelmallinen – täynnä nostalgiaa ja …

2nd

Nämä pienet Ikean joulupallot ovat kuin helmiä. Kauniita pieniä koristeita, joita voi käyttää vaikka mihin: kukkakimppujen koristeiksi, kynttiläasetelmiin, lahjapaketointiin, barbien kuuseen, kattaukseen tai ihan sellaisenaan pöytäkoristeeksi. Tänä vuonna bongasin myös kullanvärisiä palloja ja paketti niitäkin odottaa tuolla – arvaatteko missä ne koristaa kotia?

1st

Joulukuun ensimmäisenä päivänä alkaa todellinen joulunodotus. Meillä on ollut joulutunnelma hiukan kadoksissa, mutta jospa se tästä piristyisi kun käydään luukkujakin availemaan. Kuka tietää? Punainen pilkkurasia pitää sisällään suloisimmat joulukoristeet ja pian päästään availemaan joululaatikoita. Pikkuprinsessat ovatkin arvuutelleet, mitä niistä paljastuu. Joko sinä olet tunnelmassa mukana? Tervetuloa seuraamaan joulukalenteria ja jakamaan joulunodotusta!

Pallot

Täällä sitä ollaan edelleen tukevasti flunssan kourissa, kurkku sen kun käheytyy uudelleen ja nuhakin on mennyt kurjempaan suuntaan. Sain sentään eilen lääkitystä työterveyshuollosta, joten eiköhän se siitä. Vähän kaivelin pallojakin esille. Myin viime syksynä monta joulupakettia ja tulossa niitä on tänäkin vuonna, joten jaetaan hieman joulumieltä jo ennakkoon. Hyvää viikonloppua kaikille!

Sisustus[pallo]valot

Välipäivät jatkuvat ja niin tekee tämä flunssakin. Koko loman ajan on ollut kova yskä, mikä ei näytä hellittävän yhtään. Kovin paljon ihmeitä ei jaksa tehdä, mutta jotain sentään. Sain tänään viimein ripustestettua nämä sisustusvalot makkariin, mitkä ovat odottaneet paketissa jo pitkään. Sopivat aika kivasti muuten aika valkeaan huoneeseen. Tänään olisi vuorossa tyttöjen huoneessa siivousta. Nimittäin …

Joulu

Tänä jouluna päätettiin viettää pyhät kotona, rentoutuen ja nauttien ajasta lasten kanssa. Vasta tänään lähdemme muutaman tunnin reissulle kyläilemään. Ihanaa, kun mihinkään ei ole ollut kiire.  Tässä joulun ajan tunnelmia meiltä: Amaryllis oli vielä tiukassa supussa aattoaamuna. Joulukimpussa oli tänä vuonna kanelitankoja tuomassa jouluista tuoksua. Joulupäiväksi vaihdoin valkoisen pöytäliinan. Pikkuväen kanssa kun tuppaa tahroja tulemaan …

Aattona…

Herättiin sankkaan lumituiskuun. Lunta oli pyryttänyt monta senttiä ja ikkunanpielet olivat valkoisenaan. Lapset nousivat jo aikaisin ja riemu täytti kodin. Riisipuuro muhi uunissa, kun minut tultiin herättämään. Joulupukin kuuma linja tuli televisiosta ja näin iloa, kuulin naurua. Oli aattoaamu. Joulurauhan julistus, The Snowman -piirretty elokuva ja rauhallista, yhteistä oloa kotona. Piankos siitä lähdettiin käymään hautausmaalla. …

23. luukku: Joulukoti

Kahdeskymmenes luukku avautuu aamutuimaan ja paljastaa teille kuvin joulukotiamme. Aivan täydessä loistossaan ei koti vielä ole, kun ei tuo migreeni niin kepoisesti mennytkään ohitse. Tänään on kuitenkin vielä viimeisten askareiden aika ja illalla rauhoitutaan joulun viettoon. Intouduin olosta huolimatta hiukan tuunailemaan muutamaa saviruukkua. Sopivia ei oikein ole löytynyt, mutta muistinpa jostain blogissa nähneeni liitutaulumaalilla maalatut …