Kotimme

Sain Satulta Satunen -blogista  haasteen kertoa omasta kodista kolmella sanalla. Tämä oli mieluinen tehtävät toteuttaa ja näitä otan jatkossakin ilolla vastaan, vaikka julkaisu voi venähtää yli viikkoonkin. Haasteen tarkoituksena on kertoa omasta kodista kolmella sanalla ja mukaan voi liittää myös kuvia. Tähän kohtaan voisin kertoa teille heti useampiakin kotiamme kuvaavia adjektiiveja, mutta haasteen tarkoitushan on …

Keittiön & ruokailutilan tunnelmia

La Cuisine Keittiö on kodin sydän – niin kliseiseltä kuin se kuulostaa, niin se on totta. Meidän keittiö on itse suunniteltu alusta loppuun ja osin myös itse rakennettu. En tekisi mitään toisin.  Ajattelin ilahduttaa teitä keittiöön ja ruokailutilaan liittyvillä kuvilla, sillä lastenhuonepostaus on juuri nyt työnalla ja tekeillä huomiseksi. Minua kyllä vähän jännittää nyt, mutta …

Sunday Bistro

Meillä on yleensä sunnuntaisin tarjolla herkullinen brunssi tai aikainen päivällinen. Silloin tarjoillaan lettuja, puuroa, jogurttia, tuoreita hedelmiä, leipää, croissantteja, karjalanpiiraita ja muita herkkuja – mitä milloinkin sattuu olemaan kaapissa. Usein perjantaiostosten lomassa koitan miettiä, miten herkuteltaisiin ja monesti tulee istuuduttua pöytään pidemmän kaavan mukaan. Meidän keittiö remontoitiin muutama vuosi sitten ja siitä on tullut varsinainen …

Cream & chocolate – katsaus keittiöön

Meidän keittiö koki hieman ilmeen kohotusta, kun pitkän seinän maalaamista jatkettiin keittiöön saakka. Nyt on ilme aika paljon valoisampi ja kirkkaampi. Tämä projektin viimeinen suoritus olikin yhden päivän homma, tavaroiden järjesteleminen ja tutkiminen veikin sitten pidemmän tovin…;) On taas sellainen olo, että kaapit pursuaa aivan liikaa kaikkea ja tekisi mieli kuvailla paljon sisustus/kattaustavaraa myyntiin. Mutta …