Syksyn kauneutta

Teen tällä hetkellä yhteistyötä erään yrityksen kanssa kouluprojektin tiimoilta ja kaivelin vanhoja kuviani esiin työtä varten. Löysin parin vuoden takaa kuvia eräästä syysretkestämme Nuuksion luonnonpuistoon. Ulkona on nyt hiukan toisenlaista, mutta näistä kuvista sain paljon iloa tänne sairastuvan keskelle. Täällä parannellaan flunssaa ja pahaksi äitynyttä kurkkukipua, joten palailen muiden aiheiden kanssa sitten kun olen taas …

Sunnuntain tunnelmia

Viikonloppu on kääntynyt loppuunsa ja huomisaamuna pitäisi taas herätä skarppina töihin. Ihan liian äkkiä meni taas tämäkin vapaarupeama ja haikeana täällä valmistellaan huomista. Oon tehnyt hurjasti koulujuttuja ja on mennyt jotenkin rentoutuminen ja rauhallisuudesta nautiskelu kokonaan ohitse. Tänään paistoi aurinko, kun tultiin ulkoilemasta sisälle ja nyt kun sain koulutyön lähes loppuunsa onkin pimeää ulkona. Nytkö …

Arki

Arki on ihan mieletön asia. Se on niin monialainen, ettei sitä oikein osaa edes käsittää ja lokeroida, ennen kuin se iskee tosissaan päälle. Arki on sellaista tasapaksua pullaa. Ihan niin kuin paksu taikina, mikä venyy ja venyy ja sitten muotoutuu uudelleen. Hetkiä ja vähän pidempiäkin tovia, jolloin elämä raksuttaa eteenpäin tasaiseen tahtiin. Arki on työtä …

Päivällissuunnitelmia ja tunnelmaa

Sain lukijatoiveen kertoa meidän päivällisilloista tai tarkemmin sanottuna ruuista, mitä suunnittelen aina eri illoille. Kerroin aikaisemmin, että suunnittelen aina viikot iltaruokien osalta etukäteen, jolloin säästää aikaa ja vaivaa viikolla. Tämä voi kuulostaa työläältä, mutta pienen harjoittelun jälkeen työ käy aika kätevästi ja oppii pikkuhiljaa muistamaan hyviä kokonaisuuksia, mitkä maistuvat koko perheelle. Käytän todella paljon Exceliä …

Viikonlopun viettoon

Täällä pikkuhiljaa aloitellaan viikonloppua ja ajattelin tulla huikkaamaan teille terveiset! Meillä on loma-ajan suunnitelmat muuttuneet oikeastaan koko loman ajan ja taas tehtiin viimehetken ”varauksia” kalenteriin. Viikonloppu alkaa iloisissa tunnelmissa, sillä koko perhe ollaan vielä lomalla ja tämä viikko onkin ollut enemmin lepäilyä kun puuhastelua. Olen sentään jotain saanut aikaiseksikin, olisi taas niin monta postausaihetta tuloillaan, …

Vanhan Porvoon idylliä kokemassa

Lämpimät terveiset Porvoosta, yhdestä mieluisasta kesäkaupungista. Tänä kesänä ollaan ajeltu jo pariin otteeseen aistimaan Vanhan Porvoon tunnelmia ja maistelemaan tämän kesään herkkuja. Enpä voisi kuvitella kesää ilman Porvoon helteisiä pikkukatuja. Kaupunki oli taas laittanut kauniita istutuksia ja tunnelma oli enemmin kuin kohdillaan. Ensimmäisellä reissulla ei tullut juurikaan ostettua mitään, sillä lähes kaikki putiikit olivat sulkeneet …