MAGISSON MUSTAVALKOISET COOLING CERAMICS – ASTIAT

Kesä alkaa olla parhaimmillaan ja loppuviikosta vietetään jo juhannusta. Emme tee poikkeusta tänäkään vuonna, vaan juhlimme keskikesän juhlaa kotona. Kaupunkijuhannus alkaa olla jo mökkeilyä perinteisempi, sillä nuorempi prinsessamme viettää synttäreitä juhannuksen pakeilla. Tänä vuonna syntymäpäivä ajoittui jo alkuviikkoon, joten keskitymme nyt vain nauttimaan yhteisestä ajasta. Terassimme valmistui ja mikä parasta, aurinkoiset säät palasivat myös. Juuri …

TUNNELMIA KUVAAMASSA

Suomen kesä. En valita. Hymyilyttää kuitenkin. Koskaan ei tiedä, mitä odottaa. Siksi onkin parasta asennoitua ottamaan vastaan kylmää ja kuumaa, sateista ja kuivaakin säätä. Kaikessa on puolensa ja juuri siksi olen niin vahvasti vuodenaikaihminen.  Sain kesäisiin tunnelmiin havilta kauniita servettejä ja kynttilöitä. Lämmin kiitos vielä! Kävin taannoin Hakolan ja Havin järjestämässä pressitilaisuudessa ja mukavasta illasta …

KEVÄTINSPIRAATIOTA

Oikein hyvää huomenta ja ihanaa ystävänpäivän aamua minunkin puolestani! Meillä nukuttiin tänään hieman pidempään, kun tyttäret halusivat ”yllättää” meidät keittämällä kahvia ja tekemällä aamiaista. Olivat itse puristaneet meille appelsiinimehuakin ja se on iso saavutus, sillä hobstarit olivat täynnä makoisaa mehua. Kultaisia tyttäriä meillä. ♡ Arki on ollut hektistä, mutta antoisaa. Olen muutamaa postausta kaavaillut, mutta en …

MUSTAVALKOISET JULISTEET

Koti kaipaa täytettä seinille – kuulen usein sanottavan. Tämä on aivan totta ja olen itsekin sitä mieltä, että kodin tekee seinillä olevat katseenvangitsijat – taulut, julisteet, seinäkoristeet, peilit ja monet  muut erilaiset ratkaisut. Seinien sisustaminen voi olla kuitenkin yllättävän vaikeaa, ainakin minulle. Jokaisessa kodissani ja lapsuuden huoneissa on ollut tauluja seinillä ja on vaikea kuvitella, …

LASTENHUONEEN TAPETTISEINÄ

Lastenhuoneessa on ollut meneillään sisustusprojekti jo viime keväästä saakka, kun on mietitty huoneen kokoonpanoa. Lapsilla on suurempi makuuhuone käytössään ja sen laittaminen ei ole ollut aivan helppo homma. Ensinnäkin sänkyjen ja kalusteiden sijoittelussa on saanut käyttää hyvin paljon luovuutta ja syksyllä tein viimein läpimurron! Muutamat paikat ovat olleet vähän enemmän ”rempallaan” ja nyt oli oiva …

Unelmatapetti – kilpailu

Unelmatapetti – designkilpailu on alkanut tällä viikolla Econ sivuilla ja pääsette äänestämään suosikkianne täällä – löydätte kaikki kilpailuun osallistuvat työt linkin takaa. Äänestysaikaa on 14.2.2016 saakka. Jotain mukavaa on myös teille lukijoille. Vihjaisinkin jo aikaisemmin, että instagramissa on meneillään #unelmatapetti – kilpailu, jossa voit voittaa satojen eurojen edestä tapettaja. Lue lisää kilpailusta Econ sivuilta. Yhteistyössä K-Rauta | Rautia …

ETEISEN UNELMATAPETTI

Yksi iso sisustusprojekti on ollut kodissamme meneillään jo pidemmän aikaa ja minulla on vihdoin ja viimein ilo esitellä teille työtäni kuvin. Kerroinkin jo teille Unelmatapetti – postauksessa  meneillään olevasta yhteistyöstä Rautakeskon (K-rauta ja Rautia), WallVisionin ja Metsäboardin kanssa, jossa valitut bloggaajat pääsivät suunnittelemaan oman tapetin Econ Black & White – mallistoon. Suunnitelmavaiheessa kävin lävitse monenlaisia kuvioita ja …

UNELMATAPETTI

Kuva: Eco Wallpaper Minkälaisia tapetteja nykypäivänä suositaan? Tyyli ja makumieltymykset jakautuvat moneen ja jokaiseen makuun on saatavilla kuoseja tarpeen mukaan. Itse pidän ajattomasta, klassisesta ja hiukan graafisesta tyylistä. Olen oikeastaan aika nirso, joten kuosin ja värin täytyy miellyttää erittäin paljon tehdäkseni päätöksen. Yksinkertainen ja ajaton tyyli ei ole ollenkaan pahasta, vaikka toiset kaipaavat räväkkyyttä, sitä …

AJATUKSIA VÄLIPALOISTA

Aamuni alkavat nykyään paremmin kuin ennen. Olen nimittäin opetellut syömään aamiaista ja nykyään jopa nautin siitä muulloinkin kuin viikonloppuisin. Kiireiseltä ja kaaottiselta arkiaamun häsellykseltä nimittäin välttyy, kun herää pikkuisen aikaisemmin ja suunnittelee asiat paremmin. Varaan nykyään 10 minuuttia enemmän aikaa ja asiat sujuvat kuin itsestään. Kuulostaa helpolta, mutta on totta jossain määrin (ainakin kun lapset …

Vaaleita raitoja ja hoitotuotteita hiuksille

Sain jokin aika sitten testattavaksi pari hiustuotetta vaaleille hiuksille. Kyseessä ovat uudet Garnier Nutrisse Truly Blond – sarjan hiussuihke ja sävyttävä hoitoaine. Muutaman viikon kokeilun jälkeen voin sanoa, että tuotteet toimivat ainakin minun herkille kutreilleni. Minulla on päässäni erittäin silkkisen hienot hiukset, eli vaikka hiussuortuvia löytyy määrällisesti todella paljon, ohut hius on aina ohut hius. …