Sisustus

Tauluseinä täyttyy

Tauluseinä saa pikkuhiljaa uusia kuvia kehyksiinsä ja muutaman valokuvan tilalle on tullut ihan jotain muutakin. En oikein ole ollut kovin innostunut erilaisista teksteistä, en tiedä miksi. Nyt sain kuitenkin idean lähteä kehystämään kauniin musta-valkoisen kortin, minkä sain Korukopan Eijalta. Tilasin Eijalta ihanan avainnauha (postaus tulossa) ja sain kauniin kortin tervehdyksineen korun mukana. Suuret kiitokset vielä sinulle Eija! Käykäähän kurkkaamassa Eijan taidokkaita koruja ja kaunista blogia.
Vanhassa Porvoossa huomasin sitten jossain liikkeessä lisää näitä kortteja ja siitä se ajatus taisi pälkähtää mieleen. Nyt näitä on kaksi korttia kehyksissä ja sopii minusta aika kivasti muiden kuvien joukkoon.
 
Tauluseinä on aika kätevä, sillä meillä ei muuten ole esillä valokuvia tällä hetkellä.
Muutama kuva kaipaisi vielä päivitystä. Keskeneräisyys tässä johtuu osin siitä, että pari kehystä ehti jo hajota ja huomasin, että kuvien koko on aika tarkka.

Täällä kotona jatkuu nyt sisustus- ja muutospuuhat. Meillä on yksi pitkäaikainen suunnitelma toteutuksen alla, ollut jo oikeastaan monta viikkoa. Koska yritän samalla myös hiukan levähtää ja lomailla niin toteutus venyy… En tiedä miten pian saadaan valmista, joten kuvia saanette odotella vielä jonkin aikaa.
Mia

Saatat myös pitää...

10 kommentti

  1. Aivan ihana idea tuo seinä! Mun mummolla on ollut aina valokuvaseinä, jossa kaikkien lasten ja lastenlasten kuvia. Me muutettiin juuri omakotitaloon ja mullakin on nyt tilaa saada sellainen, kunhan vaan ehdin toteuttaa!! 🙂

    1. Kiitos Reetta! Valokuvaseinä on parhaimmillaan, kun siihen saa kuvia kaikista läheisistä. Kiva juttu, että pääset saat itsekin tilaa omalle toteutukselle! 🙂

  2. Ihana valokuvaseinä, kauniisti toteutettu ja sopii hyvin teidän olkkariin. <3
    Aurinkoista loman jatkoa!

    1. Kiitos Jenni! 🙂

      Aurinkoista kesän jatkoa myös sinulle!

  3. Tauluseinä on kiva idea! Meilläkin tauluhyllyjen sisältö muuttumassa musta-valkoiseen suuntaan..

    Mukavaa, jos kortti oli mieleen ja siitä on ihan hyötyäkin 🙂 Se on peräisin DecoraFrame -shopista.
    Johanna blogista Hhullaannu ja hurmaannu on sen takana http://hullaannuhurmaannu.blogspot.fi/
    Kaikkea ihanaa löytyy sekä blogista että shopista
    http://www.decoraframeshop.fi/

    Iloista sisustelua 😉

    1. No kyllä, tosi ihana yllätys oli paketissa mukana. Täytyypä käydä tutustumassa blogiin ja liikkeeseen, kiitos linkeistä! 🙂

  4. Todella kaunis seinä, ihanat värit!

    1. Kiitos Micu!

  5. Ihana toi valokuva seinä!! 🙂 Ja aivan super ihanat noi raidalliset tyynyliinat! Mistä mahtaa olla ostetut? 🙂 Mä haluan kans tommoset!

    Kiitos inspiroivasta blogista.

    1. Kiitos Suski!
      Raidalliset tyynyt on Ikeasta viime kesän mallistosta, en ole varma löytyykö sieltä vielä vastaavia? Nämä on ollut yksi parhaimmista hankinnoista tähän sohvaan.

      Mukava kuulla, että blogista on iloa. Toivottavasti jatkossa myös. 🙂

Kommentointi ei ole käytössä.