Sisustus

Toivepostaus: lastenhuoneen lelujen säilytys

Tässä tulee lukijan toiveesta postaus, mikä liittyy lastenhuoneen tavaroiden säilytykseen
Saan jonkin verran palautetta siitä, että meillä on aina niin siistiä lastenhuoneessa. Monia kiinnostaa, miten olen järjestänyt lasten lelujen säilytyksen. Tai miten ylipäätään tavarat piiloutuvat meillä.
Vastaus on melko simppeli: huoneen tavaroiden ja lelujen säilytys on suunniteltu tarkkaan ja toiseksi olen erittäin tarkka siisteydestä ja  järjestyksestä. Lastenhuone ei voi välttyä sotkulta, sillä tavaraa kertyy paljon, mutta niiden siivoamiseen ja leikkien aloittamiseen voin vaikuttaa.
Meillä, kuten monen muun lapsiperheen kotona on leluja moneen leikkiin ja ikään. Olen yrittänyt olla rajoittamatta lasten mielikuvitusta ja meilä löytyy niin tyttömäisiä kuin poikamaisiakin leluja. Myös läheiset ostavat jonkin verran leluja, kirjoja ja pelejä, joten tavaraa kyllä kertyy.
Miten siis ratkaista ongelma, kun hyllyt notkuvat monenlaista tavaraa ja uuttakin tulee taloon?
Panosta hyvin suunniteltuihin säilytysjärjestelmiin tai irtokaappeihin.
Me suunnittelimme säilytystiloja kotiimme jo siinä vaiheessa, kun harkitsimme tarjouksen jättämistä. On mielestäni järkevää sijoittaa kaappeihin tai erilaisiin säilytysjärjestelmiin, kun kodissa on vähän säilytystilaa. Kiinteiden kaapistojen sijaan irtonaiset kaapit käyvät myös, kun itse tiedostaa omat tarpeet. Alunperin tämä seinusta oli kokonaan rakennettu kaappien varaan. Omiin tarpeisiin riitti hyvin tällainen kolmen liukuoven kaapisto, mihin mahtuu paljon tavaraa.
Panosta kestäviin laatikoihin
Sillä ei ole väliä onko laatikot muovia tai jotain muuta materiaalia, kunhan ne sopivat omiin tarpeisiin. Itse olen tykästynyt kovin näihin SmartStoren kirkkaisiin muovilaatikoihin, mihin mahtuu sopivasti aina ”yhden lajin lelut”. Näissä säilytetään kahdenlaisia dubloja (prinsessa ja tavalliset), junarata sekä keittiöleikki. Laatikot ovat olleet kestäviä ja kannet sopivan napakat, mutta riittävän helpot, että lapset saavat ne itse auki.
Kolme alinta hyllyä on varattu lasten leluille, jotka he saavat itse helposti otettua. Keskellä on pelit ja nukkeleikki. Tärkeää on, että yhden leikin tarvikkeet löytyvät samasta paikasta, ettei kaikkia laatikmoita tarvitse tyhjentää kun sukkaa tai talon osaa etsitään.
Kolmannella hyllyllä on vaihtuva valikoima kirjoja sekä osa askartelutarvikkeista. Lapset eivät itse saa ottaa askartelutarvikkeita, mutta kirjat on vapaassa käytössä. Ikean valkoiset pahvilaatikot on aika mainiot, kun ne on niin kevyet nostaa korkeammaltakin.
Panosta pitkäikäisiin kalusteisiin
Lastenhuoneessa on makuuhuoneessa, ruokailutilassa ja eteisessä nähty senkki.
Valitsimme aluperin neutraalin ja mieleisen senkin, minkä voisi tarpeen tullen sijoittaa uudelleen eri tilaan. Lastenhuoneeseen tämä käy oikein mainiosti, sillä avautuvat ovet kätkevät sisään paljon lasten pelejä ja leluja. Ja kalusteenakin se on kaunis. 
Sisällä on kaksi hyllyä, joiden korkeutta voi säätää. Näin sisällä voi säilyttää muutakin, kuin standardikokoista laatikkoa. Tännekin leikit on lajiteltu niin, että leikkitalon vieressä on purkki tai laatikko, missä säilytetään rekvisiittaa ja tarvikkeita.

Ikean valkoisessa korissa säilytetään pientä määrää leluja, mitkä eivät varsinaisesti liity mihinkään leikkiin. Täältä sitten löytyy aina aarteita, millä leikitään hetki ja laitetaan takaisin.

Meillä on aika paljon pelejä ja niille on varattu senkistäkin yksi lokonen. Täältä siis löytyy lisää pelejä ja eritasoisia palapelejä.

Pehmoja on meillä paljon ja niillekin on oma paikkansa. Niitä säilytetään sängyn alla Ikeasta hankituissa valkoisissa vaatelaatikoissa. Nämä on tosi kätevät, sillä nämä eivät päästä pölyä ja villakoiria lävitse, mutta hengittävät kuitenkin. Ja minusta ne on ihan siistit säilytykseenkin näkyvällä paikalla.
Panosta kauniisiin rasioihin ja laatikoihin, mitkä sopivat tyyliinne
Olen vuosia hankkinut aina silloin tällöin kauniita peltisia ja pahvisia rasioita, tähti- ja pilkkusalkkuja ja monia muita mihin säilötään aarteita ja mm. joulukoristeet. Rasiat saa kauniisti esille kaapin tai lipaston päälle. Nätiltä näyttää myös kaapin sisälläkin.
Rohkeasti kokeilemaan värejä, tyylejä ja materiaaleja!
On totta, että tavarat eivät itse mene takaisin paikoilleen, mutta siitä on hyvä lähteä että kaikelle on paikkansa. Yksi hyvä vinkki onkin tehdä siivoamisesta miellyttävä tapahtuma, mihin osallistuu itse lapsen kanssa. Osan leluista ja peleistä voi myös laittaa talteen ja vaihdella niitä, kun lapsi kaipaa vaihtelua leikkeihin.
Loppujen lopuksi jokainen ratkaisu on oikea, kun se sopii itselle. Meillä on tapana tulla vaihtelua aika paljonkin huoneeseen ja sisältöön ja olen huomannut, että lapset sopeutuvat hyvin. Tytöt siivoavat aika reippaasti leikit itse ja uutta ei aloiteta ennen kuin edelliset  jäljet on korjattu. Kuitenkin usein on sellaisia päiviä, että koko huone on hyrskyn myrskyn ja silloin siivotaankin koko perheen voimin. Usein silloin keksimme yhdessä mitä kivaa voisi seuraavaksi tehdä.
Mia ♡

Saatat myös pitää...

18 kommentti

  1. kiva postaus, en olisi ikinä uskonut että teillä on huoneessa noin paljon leluja ja tavaraa. Tosi fiksusti laitettu ja järjestelmällistä. Pitää kyllä miettiä tosi hyvin jos joskus ostaa tai rakennuttaa talon nuo säilytystilat:)

    1. Mukava kuulla, että tykkäsit! On meillä tosiaan paljon tavaraa, vaikka itse ostetaan kitsaasti, etenkin leluja. 😉
      Tuo kaapisto on siitä hyvä, että se suorastaan syö sisäänsä paljon muutakin, kuten koko perheen ulkoiluvaatteet, joulukoristeet sekä lasten kesävaatteet.

      Kodin säilytysratkaisuja kannattaa kyllä miettiä tarkkaan, mitkä on omat tarpeet. Kaapistoista on nykyään monenlaista tarjolla edulliseen sekä kalliimpaan suuntaan.
      Meillä on saman sarjan säilytysjärjestelmät eteisessä ja makuuhuoneessa. Paljon ollaan tykätty!

  2. Siistin näköistä ja varmasti toimivaa. Jos pienestämpitäen oppii, että tavaroilla on omat paikkansa, tulee lelujen yms. keräämisestä luonnollinen osa arkea! Hyvä juttu! Meillä on enää lastenlasten leluja, mutta niilläkin selkeät, omat paikat ovat tärkeät. Isommat tietävät, kuinka kerätä ne ja mistä ne sitten seuraavalla kerralla löytyvät taas.

    1. Tuo on aivan totta – pienestä pitäen on meilläkin opetettu siisteyteen ja kummasti ne tulee tavaksi. Paikan löytyminen tavaroille on tässä juuri ensiarvoisen tärkeää. "Sieltä" ne sitten löytyy. 🙂

  3. Tosi hyvä postaus! 🙂 Ja tosiaan, ei uskoisi, että leluja löytyy noinkin monipuolisesti, kun teillä on niin siistiä! <3 Hienosti olet järjestänyt säilytyksen ja ihanasti tytöt saavat itse otettua mieluiset lelut, kun säilytys on noin kätevästi järjestetty. 🙂 Olen samaa mieltä, että kaikelle pitää olla oma paikkansa, niin säilyy järjestys paljon paremmin. 🙂

    Mukavaa viikonloppua teille! <3

    1. Kiitos Jenni! 🙂
      Lasten kannalta käytännölisyys on ollut tosi tärkeää, kun säilytysratkaisuja on pohdittu. Sellaiset lelut ja tavarat, mitkä kaipaa aikuisen apua ja valvontaa (kuten särkyvät) on ylempänä, ettei niitä turhaan levitellä ympäriinsä. Kun tavaroilla on paikka, niin kaikki käy aika kätevästi. 🙂

      Kiitos ja hyvää viikonloppua sinnekin! 🙂

  4. Ihailen tuota sinun taitoa kun osaat järjestää noin kivasti tavarat paikalleen ja samalla näyttää vielä todella kivalta ! 🙂 Oikein hienoa 🙂

    Iloista lauantain jatkoa ♥

    1. Kiitos Seija, tosi kauniisti sanottu. <3

  5. Ihania rasioita ja säilytysjuttuja:)

    1. Kiitos Jaana. 🙂

  6. Kiitos tästä tosi kattavasta postauksesta! Ihania rasioita ja laatikoita. Ja mikä järjestys ♥

    Meillä on vielä niin lapsen kengissä nämä leikit, että vielä ei ole valtavia kasoja kertynyt. Mutta pian sekin aika koittaa 😀

    Iloa viikonloppuun ♥

    1. Ole hyvä, mukavaa jos tästä oli jotain iloa tai vinkkiä tulevaan. 🙂
      Aika salakavalasti niitä tavaroita alkaa kertyä.

      Hyvää viikonloppua! <3

  7. Mahtava lasten huone 🙂 Voi kun meilläkin pysyisi kaikki noin järjestyksessä. Aivan ihanaa toi tähti kuosi.
    Tervetuloa vastavierailulle, olen aivan vasta aloittanut oman blogin pitämisen 🙂

    1. Kiitos Marja! 🙂
      Tulen pian vastavierailulle, mukavaa kun jätit vinkkiä. 😉

  8. Voi mikä ihana postaus, iso kiitos siitä!! Itse kamppailen päivittäin lastenhuoneen järjestyksen kanssa, sain kivoja vinkkejä! Se on totta, et iso merkitys on sillä että jokaisella tavaralla on oma paikkansa. Usein vain käy ainakin meidän kohdalla niin, että kun rupeaa illan päätteeksi väsyneenä korjaamaan leluja, ne viskataan muutamaan koriin ilman et lajittelis ne omille paikoilleen… Itse olen kokenut kaikista haastavimmaksi sen, että tytön ja pojan jutut pitää yhdistää nyt keskenään kun sisarukset jakavat huoneen. Onko sulla antaa tähän vinkkejä? 🙂

    1. Hienoa kuulla, olen ilonen jos sait tästä vinkkejä omaan kotiin. 🙂

      Meillä on tosiaan myös tytöt samassa huoneessa, nukkuvat ja leikkivät yhdessä huoneessa. Meillä on alusta saakka ollut lapsilla "omat" leikit, koska ikäeroa on ollut sen verran, että erilaiset lelut kiinnostavat. Vasta viime kesästä saakka on alettu leikkiä "yhdessä" eli säilytys on hiukan helpottanut.

      Minun neuvo yhdistetylle sisarusten huoneelle olisi yksinkertainen: huonetta/tilaa voisi "rajata" niin, että molemmille syntyisi oma nukkuma- tai leikkinurkkaus. Siinä voisi olla pieni kaappi, lipasto, yöpöytä, tuoli tai seinähylly, missä voisi pitää ns. "omia" tavaroita. Lisäksi, jos tilaa on voisi järjestää neutraalin leikkinurkkauksen (jollainen meillä on) missä molemmat voi leikkiä tai puuhailla pelien parissa.

      Jonkinlainen värikoodi tai teema voisi myös toimia. Meillä on ollut pikkusiskolla tähtiteema viime kesästä saakka ja isommalla prinsessateema. Pikkusiskolle on enemmin pinkkiä ja keltaista, isompi tykkää hempeistä ja liilan sävyistä. Pientä huonetta tai tilaa on aika haasteellinen laittaa kahdelle lapselle, olen se itse monesti kokenut.

      Meillä on käytössä vielä yksi "niksi". Jos pienempi nukkuu päiväunet tai muusta syystä isompi kaipaa omaa rauhaa huoneessa, niin yksi leikki voidaan ottaa mukaan olohuoneeseen. Usein se on pilkkusalkku, missä pidetään isomman lapsen legoja tai junarataleikki, mikä on helppo korjata pois.

      Toivottavasti näistä oli edes pikkuisen iloa tai sait jotain ideoita, mitä viedä eteenpäin teillä! 🙂

  9. Tällaisia postauksia saisi olla lisää!Itse kanssa tuskastelen kolmen tytön lelujen kanssa!Kahden pienimmän tytön huoneessa on kyllä kolme isoa kaappia,mutta niistä kaksi menee vaatteille.Liatorpin puolikorkea kaappi on leluille,mutta tuntuu ettei sinne mahdu,varsinkaan kirjat!

    1. Kiitos Jonna, kun jätit kommentin. Lastenhuoneen säilytysratkaisut ovat vaatineet meillä paljon suunnittelua, sillä eri leikit tai tavarat olisi mukava saada samaan paikkaan. Järjestelmällisyys helpottaa myös siivoamista, etenkin nyt kun huone on kasvanut entisestään.
      Meillä on nykyään uudessa kodissa PS-kaappi lastenhuoneessa, mihin mahtuu paljon pelejä sekä askartelutarvikkeet.

Kommentointi ei ole käytössä.