Sisustus

VAALEAA TUNNELMAA

Marraskuun ensimmäinen viikko on käynnistynyt reippaasti! Pyhäpäivä tuli vietettyä aika tiiviisti upeiden blogikollegoiden kanssa Indiedaysin Inspiration Dayssa. Jätin gaalaillan väliin, sillä pienokaisemme olivat saaneet jo aikaa sitten äidiltä lupauksen pitää Halloween-juhlat meillä kotona. Viikonvaihde siis hujahti yhtä nopeasti kuin tulikin. Alkuviikosta piipahdin Country Whiten joulumaan avajaisissa, lämmin kiitos vielä kutsusta. Ilta oli ihana ja kieltämättä taisin saada vähän suuremmankin joulupistoksen itselleni.

Olen nyt todella tyytyväinen olohuoneeseen kaikin puolin. Matto tuo kaivattua lämmintä fiilistä, musta televisio sulautuu paremmin ympäristöön (vaikka iso ruma onkin) ja tavaraa on juuri sopiva määrä. Joulukuusellekin on nyt paikka kaapin siirryttyä ja voisin seuraavaksi alkaa suunnitella verhotankoja. Meillä on ollut kysymysmerkillä ikkunoiden vaihto ja se on edelleen epäselvää. Jotain remonttia tuohon seinään on tulossa ja se on yksi syy, miksi emme ole vielä tehneet verhojen/listojen eteen mitään. Verhojen asema olisi kuitenkin vain koristeellinen, sillä pitkiä verhoja ei voi laittaa pattereiden päälle ja toisaalta en halua puolipitkiä verhoja. Sälekaihtimet ajavat nyt asiansa hyvin, vaikka ovatkin aikansa eläneet.

Marraskuu tuo mukanaan kaikenlaista mukavaa ja blogissakin on luvassa monenlaista asiaa. Odotan aina innolla joulusesonkia, mikä bytheway alkoi sunnuntaina. Alan pian suunnitella lasten kanssa pikkujouluja, joten aiheesta on varmasti luvassa postauksia. Ihan joulublogiksi ei tämä kuitenkaan ole muuttumassa, vaan muitakin aiheita on tulossa. Pääsin mukaan mukavaan yhteistyöhön, jossa pääsen pistämään parastani ruuanlaitossa. Kuulette pian! Viikonloppuna olisi myös tarkoitus käydä aistimassa joulun tunnelmaa Helsingissä. Lapset odottavat innolla Stockmannin jouluisia asetelmia.
Mukavaa keskiviikkoa!

Saatat myös pitää...

4 kommentti

  1. Vaalea tunnelma toimii aina :).

    Kiva nähdä mitä olet keksinyt tänne blogiin 😉

    1. No kyllä, vaaleus tuo valoisuutta. 🙂
      Noo en nyt ehkä paljoa keksinyt, mutta erilaisia postauksia ainakin. 😉

  2. Pakko kysyä, että onko tuo paperipussi jossa on pikku kuusi, jota voi pestä? 🙂
    Kaunis koti <3

    1. Hei Liisi, paperipussi on pestävä uashmaman pussi. Kiitos, ihanasti sanottu! <3

Kommentointi ei ole käytössä.