Sisustus

Vaatesäilytys uudessa kodissa

Aikuisten vaatteiden säilytys on ollut hiukan hataralla pohjalla ensimmäiset kuukaudet uudessa kodissa. Vihdoin ja viimein löytyi sopiva rako asentaa makkariin hyllyt ja tangot, johon vaatteet saa nätisti laitettua. Ihan valmista ei vielä ole, mutta runko on nyt koottu ja sehän on se pääasia kuukausien odottelun jälkeen. Miehellä on mielessä rakentaa tähän vielä sivuseinä ja asentaa liukuovet, mutta se on loppukesän heiniä sitten. Minä olen jo suunnitellut, mitä pienelle seinänpätkälle tulee, kun vaatesäilytys saa ulkokuorensa. Jotain kivaa!

Avomallinen ratkaisu voi näyttää hiukan sekavalta, mutta oma silmä alkaa jo tottua. Aluksi hyllyrungon ulottuminen lähes kattoon saakka aiheutti niin sanottuja toisia ajatuksia, mutta olen tyytyväinen kun saan oikeat laatikot paikoilleen. Tiedän jo sieluni silmissä, miltä lopputuleman pitää, joten täytyy nyt vaan odottaa että kaikki saadaan valmiiksi. Sitten olisi sängynpäädyn tekeminen, mutta se taitaa suosiolla jäädä juhannukseen tai heinäkuulle. Yöpöytä olisi tarkoitus hankkia ja tällä hetkellä sen virkaa toimittaa kaksi vakkaa.
Loppuviikolle onkin buukattu paljon kaikenlaista tekemistä. Meidän olisi tarkoitus raivata varastohuonetta ja pihan laittokin on edistynyt. Tulin siihen tulokseen, että meillä on niin huonot välineet ja muutakin tykötarvetta pitäisi ostaa, että täytyy suunnata kaupoille loppuviikosta. Pihan kasvit ja istutukset alkavat hahmottua tarkemmin, en malttaisi odottaa että terassi valmistuu. Sen valmistuminen menee kuitenkin reilusti kesäkuulle, sillä tulevan talon välipohjaremontin suunnittelu on vielä kesken. Pihalla on tällä hetkellä kivilaattaa, joten ei nyt ihan multainen ole kauttaaltaan. Katsottiin jo valmisnurmikon saatavuutta, jotta saataisiin piha siistimmän näköiseksi kun tytönkin synttärit lähenee. Meillä on ajatuksena laittaa takapihalle valmisnurmikko ja rajoittaa istutusten määrää. Mitähän sitä saisi viikonloppuna aikaan?

Saatat myös pitää...

2 kommentti

  1. Todella viihtyisä makkari! Saitko muuten lampun toimimaan?

    1. Kiitos Rouva V. Siihen pitää vaihtaa polttimo, sitten pitäisi olla ihan kunnossa.

Kommentointi ei ole käytössä.