Sisustus

Vakan aarteita

Intouduin tässä järjestelemään ja kuvailemaan valkoisen Iittalan vakkani sisältöä. Syy tähän on makuuhuoneen myllerrys, mikä meillä työllistikin melkein koko viikonlopun. Löysin inspiraatiota lisää Valkoinen Harmaja -blogista, jossa on paljon esitelty Vakan monikäyttöisyytä. (Kannattaa käydä tutustumassa, erittäin kaunis blogi!) Pidin hiukan taukoa kirjoitustyöstä ja pitihän sitä päästä heti kotia järjestelemään. Oikeastaan tässä ei ollut kyse niinkään siivousinnosta vaan siitä, että meille ostettiin vihdoin ja viimein uusi sänky! Tässä samalla olisi voinut vaikka maalata huoneen lattiankin, jos olisi älynnyt. 😉 Sen verran tuossa oli laittamista.

Rakkaille laukuille on olemassa omatkin säilytyslaatikot, mutta ne on tällä hetkellä toisessa säilytyskäytössä. Toisaalta yksi iso laatikko onkin kätevä näille, sillä tässä ne ovat niin sanotusti käden ulottuvilla. Meillä alkaa olla vähän puutetta minun asusteiden osalta ja olen kovasti miettinyt, että miten tämä ongelma saataisiin ratkaistua? Mies ei oikein innostu eteisin uusimisesta, mikä on toisaalta ymmärrettävää. Tarvitsisin nimittäin omille laukuille, huiveille ja muille asusteille paikan, missä ne olisivat käytettävissä. Nykyinen järjestely etsi kaapista kun ei oikein toimi. Mietin jo sellaista, että tätä työpistettä hiukan ulkoistaisi, niin tähän saisi mahtumaan reilumman lipaston. Siinä olisi paljon säilytystilaa ja ilmekin vähän rauhoittuisi. Toisaalta tarvitsen työpöytää nyt enemmän kuin koskaan, joten joku piste täytyisi olla työnteollekin.
Mitäs luulette, onko kuvien koko nyt liian iso? Ajattelin, että isot kuvat on paremmat, etenkin kun niitä on niin usein toivottu lukijoilta. Tekstin leveys on nyt suurinpiirtein sama kuin vaakasuoraan olevissa kuvissa. Mitä tykkäätte, onko liika liikaa?

Saatat myös pitää...

10 kommentti

  1. Kaunis laatikko ja ihana sisältö 🙂

    1. Kiitos Jonna! 🙂

  2. Voi mitä ihanuuksia sinulla on, tuollaiset laatikot olisi kyllä hyvät:))

    1. Kiitos Jaana. 🙂 Nuo on tosi kätsyt ja toiveissa olisi saada jossain vaiheessa muutama lisää. Ovat niin kauniit ja tilavat.

  3. Tosi kaunokaisia sulla siellä. Ja kuvat näyttää hyvältä. Näin hyviä kuvia katsoo mielellään suurena.

    1. Kiitos Saga kommentista. Kiva kuulla, taidan kokeilla nyt vähän aikaa miten isot kuvat istuvat sivustoon.

  4. Kiva tuo laatikko kyllä! Saako kysyä paljonko tuommonen maksaa? Ja ihania aarteita sielä. <3

    1. Tottahan toki! Tuo koko maksaa Iittalan omassa kaupassa 169,-. Itse käytin jäsenedun, millä hintaa sai reilusti alaspäin. Haluisin ostaa näitä lisääkin, mutta täytynee odotella uusia alennusmyyntejä..

  5. PS. Valkoinen harmaja on ihana blogi ja melkein meidän naapuri. Heidän katto näkyy meidän pihalle, hih.

    1. Maailma on pieni! On kyllä kaunis blogi.

Kommentointi ei ole käytössä.