Cream & chocolate – katsaus keittiöön

Meidän keittiö koki hieman ilmeen kohotusta, kun pitkän seinän maalaamista jatkettiin keittiöön saakka. Nyt on ilme aika paljon valoisampi ja kirkkaampi. Tämä projektin viimeinen suoritus olikin yhden päivän homma, tavaroiden järjesteleminen ja tutkiminen veikin sitten pidemmän tovin…;) On taas sellainen olo, että kaapit pursuaa aivan liikaa kaikkea ja tekisi mieli kuvailla paljon sisustus/kattaustavaraa myyntiin. Mutta …

Viikon sisustuskuvat & inspiraatiot

Viikonloppuisin on ihana nauttia kotonaolosta, kun koti on siisti ja viikon työt ovat tehty. Kun ei ole mihinkään kiire, eikä mitkään aikataulut hengitä niskaan. Lapset heräävät leikkimään ja saamme mieheni kanssa herätä iloiseen nauruun ja ensimmäisenä meitä on vastassa hienot rakennelmat ja onnelliset lapset. Tämä haavekuva on hyvin kaukana arkiaamuisin, mutta rauhalliset viikonloput antavat kummasti …

Luksusta matkailuun

Vuodenvaihteessa julkaistu matkapostaus poiki paljon kiinnostuneita ja ajattelin jatkaa nyt hiukan aihetta, kun se on meille ajankohtainen. Suunnitteilla on siis koko perheen loma/matka tulevana keväänä tai kesän aikana. Ajankohta on hiukan avoin, sillä en ole vielä varma omien töiden (harjottelujen) alkamisesta. Nyt on siis mitä parhain aika pohtia kohteita sekä ajankohtaa. Mielessä olisi kuitenkin kaupunkikohde …

Mokkaiset suklaaleivokset

Leivoin eilen mokkaisia suklaapaloja pitkästä aikaa. Resepti on esiintynyt tässä blogissa jo muutamaan otteeseen, löydät reseptin täältä. Nämä ovat gluteenittomia, kuten yleensä aina leipomukset, mitä teen. Vuosien viljattoman leivonnan jälkeen voin sanoa, että tykkään näistä paljon enemmin enkä edes kaipaa vehnäjauhoja. Ja jostain syystä on oma olokin parantunut, kun viljaa on vältelty. Molemmat tyttäremme ovat …

Pieniä hetkiä

Aurinkoiset päivät jatkuvat ja mieli alkaa pikkuhiljaa piristyä flunssakin osalta. Kävin tänään lääkärissä ja sain antibiootit poskiontelon tulehdukseen. Jospa se tästä nyt talttuisi!  Ostin yllä olevassa kuvassa olevat pienet kynttilän koristeet, kun vihdoin ja viimein sellaiset löysin eräästä sisustusliikkeestä. Näitä onkin etsitty vaikka mistä tuloksetta. Kevättä kohden otin esiin viime kesältä jääneitä Marimekon Ananas -kahviservettejä. …

Keep it simple

Minulla on tänään ollut yhdistetty sairastelu- ja etäpäivä kotona. Koska työpisteellä on tullut vietettyä paljon aikaa, niin ajattelin pistää nyt muutaman kuvan riisutusta ilmeestä. Sillä uhalla, että kyllästyttää tämä nurkkaus, niin tässä muutama kuva. Otin pallovalot pois, kun ne alkoi tuntua jotenkin ylimääräisiltä. (tai jouluisilta) Samalla siirsin tähtivalot tauluhyllyjen päältä vanhalle paikalleen nurkkaan. Verhottomuus vasemmalla …

Keltainen tuo kevään

Kovasti se on jo ajatuksissa. Keltainen alkaa korostua enemmin ja enemmin pieninä annoksina meidän kotona. Viimeeksi vilahteli lastenhuoneessakin, vielä on vessa valloittamatta. Tässä on nyt luvassa enemmin read but look -postaus, sillä tämä tulee ajastuksella. Olemme parhaillaan lomailemassa mummolassa, mistä ehkäpä muutama sananen ensi viikolla. Kaunista päivää kaikille lukijoilleni! Mia