Katsaus työpisteeseen

Uusi työviikko aluillaan ja niin se vaan aika riensi viikonlopun ylitse. Lupailin Facebookin puolella työpisteestä kuvia vähän aikaa sitten, mutta en ehtinyt sitten toteuttaakaan postausta. Työpiste on edelleen keskeneräinen, mutta tällaisenaan se nyt palvelee. Viereisessä kaapissa on paikka saumurille, ompelukoneelle, tarvikkeille sekä toimistotarpeille joten logistinen puoli toimii nyt hiukan paremmin, kuin vanhassa huoneessa. Jalkavalo oli …

Viikonlopun alkua

Viikonloppu on käsillä ja minä istun työpisteelläni. Ajattelin tulla päivittelemään hiukan kuulumisia, ennen kuin suuntaan rentouttavan sarjan pariin. Jotenkin ne työjutut on nyt karistettava mielestä, että jaksaa sitten ensi viikon. Eikös niin? Liitin tähän postaukseen julkaisemattomia kuvia (tai ainakin niin muistelen, voin olla väärässäkin), kun en jaksanut käydä lataamaan koneelle kameran muistikortilta kuvia. Tämä viikko …

Lastenhuoneen tunnelmavalot & keijutaikaa

Syksyä elellään jo pikkuhiljaa ja illat ovat melkoisen hämäriä ennen kuin kääntyvät yöhön. Meillä on pidetty muutamia valosarjoja lastenhuoneessa ympäri vuoden – kesällä lähinnä vaan todella sateisina ja pimeinä päivinä tunnelmantuojina. Ajattelin nyt kuitenkin laittaa tänne muutaman kuva näytille, kun eilisen siivousurakan päätteeksi virittelin kesätallessa olleen kukkavalosarjan rinsessojen valtakuntaan. Tuli aivan ihastuttava tunnelma ja täällä …

Lyhty

Tunnelman tuoja on tuliainen Tukholman reissulta. Tarkemmin sanottuna laivan myymälästä, missä oli muutamia Pentikin tuotteita myynnissä. Silmäni iskin tähän jo kesällä Savonlinnassa, mutta millään ei ihastus mahtunut kyytiin. Harmikseni sain tietää, että nämä ovat jo loppu pääkaupunkiseudulta ja en kysellyt muista liikkeistä. Sitten bongasin tämän laivalla, joten pakkohan se oli ostaa, vaikka sitten käsissä kannoinkin …

Päivällissuunnitelmia ja tunnelmaa

Sain lukijatoiveen kertoa meidän päivällisilloista tai tarkemmin sanottuna ruuista, mitä suunnittelen aina eri illoille. Kerroin aikaisemmin, että suunnittelen aina viikot iltaruokien osalta etukäteen, jolloin säästää aikaa ja vaivaa viikolla. Tämä voi kuulostaa työläältä, mutta pienen harjoittelun jälkeen työ käy aika kätevästi ja oppii pikkuhiljaa muistamaan hyviä kokonaisuuksia, mitkä maistuvat koko perheelle. Käytän todella paljon Exceliä …

I ♡ Stockholm

Palailtiin reissusta kotiin ja nyt on taas virkeä mieli. Rakastan matkustelua ja viime vuosina on tullut aivan liian vähän lähdettyä matkaan, etenkin ulkomaille. Tänä kesänä jäi pidempi matka tekemättä ulkomaille, mutta päätettiin kuitenkin lähteä käymään Tukholmassa. Ja aivan ihana reissu olikin. Kuvasaalis on nyt auttamattoman huono, sillä tällä kertaa olin aivan lumoissani aurinkoisesta Tukholmasta ja …

Kotimme väripaletit

Sain tämän hauskan haasteen ihanaiselta Janskulta Castle in the sky -blogista. Tässä on ideana käyttää Chip it – ohjelmaa, johon pääset tästä linkistä ja lisätä sinne kuv(i)a kodistasi, jolloin ohjelma näyttää miltä kotisi näyttää värikartalla. Intouduin tekemään aika monta versiota, joten tässä teille katselemista. Lastenhuoneesta (vanhoja kuvia, niitä uusia odotellessa) (aika värikästä, eikö?) Makuuhuoneemme Kuva …

Tunnelmallista viikonloppua

Viikonvaihde alkaa pienen flunssanpoikasen kourissa, mutta siitä huolimatta napsaisin muutaman kuvan valoisasta kodistamme. Vaihdoin valkoiset verhot takaisin olohuoneeseen ja tila muuttui kuin taikaiskusta niin valoisaksi, että! Vai mitä pidätte? Tyhjensin tuon ikkunan edustan nyt puuta lukuunottamatta, jotta ajatus kulkee paremmin. Kiitän paljon vinkeistänne, palailen niihin myöhemmin uudelleen. Lähdemme maanantaina pienelle reissulle, joten bloggailuun tulee pieni …