Sisustus

Olohuonetta

Muutamalla kuvalla meidän väliaikaisen kodin olohuonetta. Tämäkin koti on niin kiva ja meidän tyylinen, että on toisaalta vähän sääli asustaa tässä vain muutaman kuukauden. Toisaalta ihana päästä pian ihan omaan kotiin, mistä saamme tehdä aivan meidän näköisen. Olohuone on hitusen suurempi kuin vanhassa kodissa, ja siihenkin yhdistyy ruokailutila. Uuteen kotiin olisikin tarkoitus kunnostaa miehen itsetekemä ruokapöytä. Siinä on maali päässyt kellastumaan ja olen pallotellut lakatun ja maalatun välillä – puunsävyinen vai valkoinen? Tätä täytyy vielä pohtia, vaikka työ olisikin hyvä saada kesän aikana alta pois. Käytiin muuten tutustumassa muutamiin naapureihin ja kotiympäristö vaikuttaa oikein ystävälliseltä ja mukavalta. Kivaa päästä pian muuttamaan! 
Ensi viikolla täytynee alkaa pohtia tarkemmin uuden kodin sisustusta, mikä tulee olemaan hyvin paljon sen kaltainen, mitä blogissa on kesän aikana vilahdellut inspiskuvissa. Ensin taidan kuitenkin esitellä vähän tyttöjen syysvaatetta. Tein upeita alelöytöjä ja en malttaisi odottaa, että saadaan nämä käyttöön. Nyt kuitenkin aurinkoista sunnuntaita, syksyyn on vielä aikaa. 🙂

Saatat myös pitää...

6 kommentti

  1. Onko teidän uuden kodin naapurustossa (johon syksyllä muutatte) paljon lapsi perheitä? Löytyykö tytöille kenties kavereita?
    Iloisia sisustus ideoita ja aurinkoista mieltä uuden kodin laittoon! 🙂

    1. Kyllä sieltä useampi löytyy. Muutamme pientaloalueelle ja omastakin pihapiiristä löytyy mukavasti muutamia kavereita.
      Kiitos toivotuksista, tässä onkin suunnitelmien kuumin vaihe meneillään. 🙂

  2. Huomasin heti tuon Iittalan kassin, se on niin nätti! Hankin itse juuri samanlaisen, ja olen tykännyt. Siinä on kätevä säilyttää lankoja ym.

    1. Niin on, tekisi mieli ostaa tuosta harmaasta kassista myös isompi ja pienempi versio. Sopii täydellisesti sisustukseen.

  3. Tyylikästä! ☺

    1. Kiitos Titti.

Kommentointi ei ole käytössä.