TUNNELMIA KUVAAMASSA

Suomen kesä. En valita. Hymyilyttää kuitenkin. Koskaan ei tiedä, mitä odottaa. Siksi onkin parasta asennoitua ottamaan vastaan kylmää ja kuumaa, sateista ja kuivaakin säätä. Kaikessa on puolensa ja juuri siksi olen niin vahvasti vuodenaikaihminen.  Sain kesäisiin tunnelmiin havilta kauniita servettejä ja kynttilöitä. Lämmin kiitos vielä! Kävin taannoin Hakolan ja Havin järjestämässä pressitilaisuudessa ja mukavasta illasta …

HARMAATA VAI BEIGEÄ?

Kesäisen kolea viikonloppu on mennyt tiiviisti pihatöiden merkeissä, joten ajattelin sopivana vastapainona jakaa hieman mietteitäni eräästä sisustamiseen liittyvästä asiasta. Kuulen monesti ihmisten miettivän, pitävätkö he lämpimistä vai viileistä sävyistä sisustamisessa? Ilmeisesti näiden kahden sävymaailman yhdistämistä ei suositella, vaan tulisi valita toinen linja ja sisustaa sen mukaan. Olen itsekin pohtinut joskus, kummasta pidän enemmän. Lämpimästä vai …

VALOA YLÄKERRASSA

Yksi kevään varma merkki on valon lisääntyminen. Voi tätä kirkkauden määrää! Koin talvella jo monta tyytyväistä huokausta, sillä vaaleat pinnat heijastavat hyvin valoa. Hämärä päivänä jo pienellä valonmäärällä saa ihmeitä aikaan valkoista vasten. Saatiin jo vähän taulujakin seinälle ja kotoisuus on kasvanut sitä mukaa. Makkariin olisi vielä kokovartalopeili haaveissa, mutta sijoituspaikkaa ei tahdo löytyä. Huone …

TALVIKOTI

Tammikuinen pakkassää on innostanut ulkoilemaan lasten kanssa ja kokeilemaan talvilajeja, kuten hiihtoa ja luistelua. Olen siitä onnekas, että meidän perhe tykkää raittiista ilmasta ja esimerkiksi luistelu on kaikkien mieleen. Sisustusinnostuskin on ollut nosteessa ja olen kolunnut monia nettikauppoja läpi. Tällä hetkellä kodin laittaminen keskittyy kuitenkin säilytysratkaisuihin ja olemme tahkonneet miehen kanssa eteisen vaatekaappia suunnitteluohjelmalla moneen …

RUOKAILUTILAN PIRISTYS

Viimeisinä lomapäivinä olen pitänyt sisustuspäiviä eli laittanut kotia kuntoon joulun jälkeen. Aina pyhien jälkeen minut valtaa suuri tyhjyys, kun loppuvuoden koristeet ja fiilis korjataan pois. Vuoden alku on mahdollisuus (ainakin näin koen sen) ja koti on kuin tyhjä paletti. Innostus on melkoinen ja pikkuhiljaa sisustus asettuu taas uomiinsa, etenkin tuoreiden kukkien vallatessa tasot. Kovilla paukkupakkasilla …

Joulun tunnelmia

Joulun pyhät menivät rennosti kotona, perheen kesken. Joulunaika jatkuu ja meidän lomakin kestää sinne loppiaiseen saakka. Vietettiin pyhät kaikessa rauhassa, aattona leivottiin vielä lasten kanssa pipareita iso satsi. Aattona meillä kävi myös pikaisesti vieraita, vietiin haudalle kynttilät, käytiin lasten kanssa joulukirkossa ja vietettiin rauhallinen aattoilta. Joulupäivän aamuna ihmeteltiin sitten kuusen alle tupsahtaneita lahjoja ja päivä …

CHRISTMAS HOME

Koti on koristautunut joulua varten ja lapset odottavat innoissaan aattoaamua. Odotan itsekin niin paljon rauhaisaa joulunaikaa, sillä syksy on pitänyt sisällään hurjasti kaikenlaista. Viime vuoden hälinät ja sälinätkin jättivät pikkuisen huonoja muistoja. Tänä vuonna meillä ei ole mihinkään kiire ja perinteiset jutut, kuten haudalla käyminen hoidetaan omalla painollaan. Ainoa aikataulutettu juttu on tuo punanuttuinen herra, …

LASTEN JOULU

Aatonaatto on käsillä ja sehän tietää jännityksen sekaista odotusta, kun lapset laskevat jo miltei tunteja ja minuutteja aattoaamuun. Meidän perheelläkin alkoi yhteinen loma ja syksyn aiheuttama stressi tuntuu kyllä luissa ja ytimissä. Ihan ei alkanut mieleisellä tavalla loma eli ilman ”joulustressiä”. Pari asiaa olisi vielä hoidettavana, ennen kuin rauhoitutaan. Huominen ei ole minulle vielä pyhäpäivä, …

JOULUNODOTUS

Kohti joulua mennään, jo kahdeskymmenes päivä! Viimeinen viikonloppu ennen joulua on ollut luultavasti elämäni rennoin (jouluvalmisteluiden suhteen), sillä olen keskittynyt täysin rentoutumiseen. Olin eilen illalla viettämässä todella mukavaa iltaa muutaman muun bloggarin kanssa ja nyt jälkikäteen harmittaa, etten napsaissut yhtään kuvaa. Kiitokset ihanasta illasta Kristallinhohtoa-blogin Cridelle emännöimisestä ja muille mukana olleille. Tänään saimme isovanhempia kylään …

TUNNELMOINTIA

Viikon verran aikaa joulupäivään ja meillä alkaa olla kotona tunnelmointi jo kohdillaan. Ostin Anttilasta ne mainitsemani valkoiset ledivalot ja ne pitäisi vielä viritellä paikoilleen. Laitoin ne nyt aluksi pianon päälle ja kyllä näyttää hauskalta! Meillä alkoi tänään loma tyttären todistusten jaon jälkeen. Muodollinen, mutta rento tilaisuus herkistytti ekaluokkalaisten vanhemmat ja tilaisuuden jälkeen luokka tyhjeni hymyilevistä …