Onko sinulla aikeissa hankkia uudet sohvatyynynpäälliset tai kenties maljakko? Kaipaako lastenhuone piristystä tai vessa uutta mattoa? Mieti vielä uudelleen. Pohdin tässä eräänä päivänä materiaa ja niitä kodin hankintoja, jotka ovat pian edessä. Ne ovat lähinnä säilytyskaappeja sekä valokuvakehyksiä. Kodin sisustus on vakiintunut ja tasapainossa, joten muutoksen tarve on minimaalinen. Viime aikoina sisustusostojen hankinta onkin romahtanut ja koen, että juurikaan ei ole tarvetta hankkia mitään.
Mitä kaikkea uutta sitten on tarpeellista hankkia kotiin? Minkälaisille asioille on todella käyttötarkoitus? Tarpeen ja haluamisen välillä on suuri ero ja itselleni tämän asian sisäistäminen vei jonkin aikaa. Olen tietysti tiedostanut tämän asian jo pitkään, mutta mieliteoille on helppo sanoa kyllä, kun on tilaisuus ja riittävästi tahtoa. Minulla on ollut jo pitkään projekti turhasta eroon ja nyt voin viimein sanoa, että olen päässyt todella vahvasti ydinajatukseen. Minulle tämä on tarkoittanut kodin varustelun vakiintumista ja sitä, ettei laiteta tavaraa kiertoon ajatuksena korvata se jollain. Eli ongelma itsessään ei poistu, vaan sama oravanpyörä jatkuu ja tavaran eteenpäin laittaminen sallii uuden hankinnan. Kuulostaa monimutkaiselta, eikö?
Yksinkertaisuudessaan itsensä kanssa täytyy tehdä päätös. Matkan aikana olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin ja alkanut asettaa rajoja. Niitä samalta kuulostavia rajoja, joita lapsillemme olemme innoissamme asettamassa milloin mistäkin. Omien rajojen eli kykyjen tai tuntemusten ymmärtäminen on myös osa projektia. Tuntuu turhalta aloittaa mitään, ellei todella pohdi asiaa monelta kantilta. Itselle täytyy myös olla hellä ja armollinen, sillä ei se muutos hetkessä tapahdu. Tai toisessakaan. Välillä on vaikeaa ja toisinaan helpompaa. Silloin kun on tehnyt itselle pelisäännöt selviksi, on helpompi onnistua. On aina jokin sääntö tai muistutus, mihin palata jos tuntuu vaikealta.
Sisustushankintojen tekeminen on nykyään helpompaa, sillä heräteostoksia ei juurikaan synny. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että käyn hyvin harvoin enää kaupungilla. Työ, opinnot ja perhe-elämä on imaissut niin syvälle, että asiointiin on varattava aikaa. En jaksa enää lähteä hetken mielijohteesta ”kaupoille”. En ainakaan ilman lomaa. Nykyään oma hyvinvointi menee kaiken edelle. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin luopumassa tärkeästä intohimosta, sisustamisesta. Luen mielellään uusimpia lehtiä ja harrastan pinterestiä. Sommittelen värejä ja sävyjä sekä pohdin kalustejärjestystä. Kun havaitsen ongelman, lähden mielellään pohtimaan sitä eri näkökulmista. Yritän edelleen ratkaista säilytysongelmia ja kaikkea ei niissäkään hoideta yhdellä kertaa. Vaatii aikaa ja vaivaa sekä nimenomaa pääomaa lähteä toteuttamaan toiveita. Lisäksi täytyy olla varma, että tahtoo panostaa juuri tähän asiaan. Tällä hetkellä meillä on hyvin tasapainossa eri tilat ja oikeastaan säilytystila on sellainen, mihin kaipaan parannusta. Meillä ei edelleenkään yli kahden vuoden asumisen jälkeen ole lakanoille tai pyyhkeille paikkaa. Tai keittiötekstiileille. Niin se siitä täydellisyydestä. If you know what I mean.
Toiset pitävät hankintoja ja ostoksia itsensä palkitsemisena. Tähän minäkin olen monesti vedonnut. Siinä vaiheessa, kun se lähtee kuitenkin liiallisuuksiin, on vedettävä raja. Muistan kerran, kun laihdutusohjelmassa nainen puolusti itseään sillä, että hän tarvitsi palkintoa monta kertaa päivässä: kun on tehnyt kotityöt, käynyt ulkona, vienyt lapset sinne ja tänne, ja niin edelleen. Jossain vaiheessa hän oli siinä pisteessä, että hän ansaitsee koko ajan lähes kaikesta ruokaa – silloin oltiin metsässä tässä syömisasiassa. Näissä sisustusostoksissa voi piillä sama vaara, mutta erilaisin seurauksin. Lopputulemana voi olla kaapillisia ihanaa tavaraa, joka ei mahdu mihinkään. Eli siis tavaranpaljous. Koskaan ei ehdi ottamaan esiin ja kaiken olemassa oloa ei voi edes mitenkään muistaa. Toisaalta ostaminen voi myös viedä rahat ja tuoda taloudellisia ongelmia. Oma elämä tai parisuhde menee koetukselle. Sitten tulee entä jos, kokeilut, testimielessä, mitä jos kuitenkin ja kaikki muut kootut selitykset, jossa tavaraa sommitellaan ja sitten myydään ja sama alkaa alusta. Ei kertakaikkiaan siinä ole mitään järkeä. Ei minusta ainakaan. Enkä väitä, että tämä olisi ehdotonta. Paras konkarikin saattaa joskus tehdä vikaostoksen, vaikka pienenkin. Ei tässä sitä mitata, vaan laaditaan suurempia linjoja. Ja jos hutiostosten tekeminen mietityttää, kannattaa lisätä vielä viikko mietintäaikaa.
Arvatkaa mistä tiedän, että nyt alan olla oikealla kohdalla tavaramäärän kanssa? Tietysti siitä, että uutta myytävää saa hakea. Nimittäin lastenvaatteista. Ja kyllä. Saa myös kyllästyä ja myydä eteenpäin, kun en tee sitä jatkuvasti. Tässäpä taas itselle muistutus siitä, miten hyvää työtä olen tehnyt itseni kanssa.
Hyvä kirjoitus, samoja asioita on itsekin tullut pyöriteltyä. Olen säännöllisesti pitänyt kirpputoripöytää ja aina vaan jostakin on löytynyt sitä myytävää lisää ja lisää. Nyt tulin kuitenkin siihen pisteeseen konmarittamisen myötä, että kirpparille ei tosiaan ole viemistä, ei vaatteista eikä sisustustavaroista. Aika mahtava tunne! Nyt alkaakin se vaihe, että täytyy tosiaan lopettaa se tavaran kotiin tuominen, harkita ja miettiä ennen kuin ostaa.:)
Hei Johanna ja onpa mukava kuulla. Eikö olekin upea fiilis kun viimein tuntee saavuttaneensa jonkun tavoitteen? Ihan mahtavaa. Tsemppiä jatkoon ja hankintojen pohdintoihin! Et varmasti ole ajatusten kanssa yksin. 🙂
Voin samaistua 🙂 siihen siis että turhien oatostoksien aika toivottavasti on ohi. Tarkempaa harkitsemista uusien hankintojen suhteen. Hyvä postaus!
Kiitos! Mukavaa, että aihepiiri kiinnostaa. Kirjoitan varmasti jatkossakin pohdintoja ja mielenkiinnolla odotan, mihin suuntaan ollaan menossa. Lapset ovat aina "hyvä tekosyy" ostamiselle, muta joku järkikin pitää elämässä olla.