Sisustus

Ihana äitienpäivä

Siitä tuntuu olevan ikuisuus, kun olen viimeeksi kirjoittanut blogiin. Tulossa on lisää, en ole lopettamassa – päinvastoin. Kiireinen kevät alkaa olla lopuillaan ja jos on vanhoja merkkejä seuraaminen, kesäkuun työt tulevat menemään vauhdilla. Blogihiljaisuuteen en osaa vastata sen enempää, kuin että tauko on tehnyt hyvää. Olen ollut tosi kiireinen monessakin suhteessa ja tauko on antanut aikaa pohtia, mitä tulevaisuudessa on tärkeää ja mihin haluan keskittyä. Blogi on ehdottomasti yksi kehittämiskohde, josta en aio luopua. Minulla on suunnitteilla uusi osoite, uusi ilme ja toivottavasti jokin muu alusta kuin blogger. Näihin seikkoihin palailen myöhemmin, sillä tässä oli tarkoitus keskittyä ihanaan äitienpäivään.
Meillähän on tällä hetkellä meneillään pihanlaitto ja siinä ”sivussa” myös terassiin ja parvekkeen käsittely. Etupihalla odottelee myös laatat maalausta ja töissäkin olisi hommaa sekä muuta… No, pihalla on nyt iso oja ja kuoppa, puut olisi tarkoitus istuttaa viikon päästä. Tässä ”välissä” oli suunnitelma maalata parveke, mutta kappas. Myyjä oli erehtynyt sävyssä ja emme voikaan maalata. Pyysimme selvästi tervanväristä ruskeaa ja katsoimme sävyä useaan otteeseen. No, purkissa on harmaata. Niinpä. En tiedä miten asia selviää, mutta ärsyttää aika paljon. Ostimme vielä ison extrasatsin, jotta se riittää. Tätä selvittäessä, terassikukat ovat sohvan vieressä ja piha näyttää kaaottisen järkyttävältä.
Terassin sisustaminen siirtyy siis varmasti kesäkuulle, sillä parvekkeen käsittelyyn on varattava aikaa. Mies ehti sen jo pestä, mutta maalamisen varalta kaikki on pidettävä vielä suojassa. Parveke on terassin yläpuolella ja sieltä lentelee hahtuvia. Toisaalta terassin käsittely siirtyy myös, sillä parveke on oltava ensin valmis. Purimme terassin päältä myös vanhan varaston viime kesänä voi hyvänen aika siellä oli parin – kolmenkymmenen vuoden takaa pölyä ja koirankarvaa. Seinä on siis maalattava myös näiltä osin ja kaikki meidän puolen palkit ovat myös käsittelemättä. En tiedä, onko meillä enemmän vai vähemmän pihahommia kuin viime kesänä?
Kaiken kiireen ja stressin keskellä päätin, että otan pienen irtioton lasten kanssa ja suuntasimme puistoon, ulkoilemaan! Olen satsannut uusiin ulkovaatteisiin jonkin verran kuluneen vuoden aikana ja ostin itselleni nyt uuden kerraston äitienpäivälahjaksi. Valkoinen takki on  veden ja tuulen pitävä, joten tässä kelpaa kyllä ulkoilla tuulisemmallakin säällä.
Aurinkoinen äitienpäivä kului herkullisen brunssin jälkeen ulkona. Kävimme laivapuistossa Helsingissä ja tietysti söimme ensimmäiset ”ulkojäätelöt” vaikka tuuli hieman olikin viileähkö. Puiston suojissa oli suorastaan kuuma ja lapsetkin jaksoivat leikkiä pitkään.
Kotimatkalla mietin, että meidän lähikaupasta kapenee valikoima koko ajan. Aihe mietityttää niin paljon, että kirjoitan siitä erillisen postauksen. Tämä ilmiö on alkanut jo muutama vuosi sitten ja se vain tuntuu kiihtyvän. Vaikka kakkupala jäi saamatta, meillä oli ikimuistoinen ja mukava päivä. Siitä kiitos kuuluu ihanille lapsilleni ja kultaiselle miehelle. 
Ihanaista äitienpäivää ❤️

Saatat myös pitää...