Onko arki muuttunut pysyvästi? Tuliko poikkeusoloista uusi normaali? Näitä kysymyksiä on moni pohtinut. Epävarmuus, sopeutuminen ja epätietoisuus ovat olleet enemmän ja vähemmän ajatuksissa. Työskentelen itse pelastusalalla hallinnollisissa tehtävissä. Olen saanut seurata alan arkea niin sanotusti näköalapaikalta, mutta kuitenkin hyvin erillään ja kaukana, toimistoympäristössä. Työni puolesta voin tehdä 99% työstäni etänä kotoa käsin, vaikka vanhassa normaalissa pääpaino työstä tapahtuu työpaikan toimitiloissa. Tämä on luonnollisesti aiheuttanut nopeita ja suuria muutoksia, kun keväällä kaikki ”toimistolaiset” siirtyivät etätyöhön.
En voi kuin olla onnellinen, että meidän perheessä asiat ovat sujuneet erittäin hyvin. Minä sekä mieheni olemme hyvin itseohjautuvia sekä omaamme hyvän itsekurin. Työ ei ole taakka, vaan olemme hyvin sopeutuvia ja työteliäitä. Lasten ollessa pieniä mieheni teki pääsääntöisesti etätyötä ja minä opiskelin tradenomiksi eli tein paljon etäpäiviä kotona projektiluontoisen opiskelun vuoksi. Lapsemme ovat oppineet jo pienestä saakka siihen, että äiti ja isä tekevät kotoa käsin töitä.
Kun etäkoulu alkoi meidänkin tyttärillä, sujui muutos kuin siivillä. Meidän muutto uuteen kotiin ei olisi voinut sujua parempaan ajankohtaan, sillä molemmilla oli nyt omat huoneet koulunkäyntiä varten. Tytöt ovat myös todella itsenäisiä ja -ohjautuvia, enkä muista, että olisin kertaakaan avustanut heitä koulupäivien aikana. Päin vastoin – söimme yhdessä aamiaista, lounasta ja tytöt auttoivat tiskeissä ja muissa kotitöissä. En itse kokenut kyllästymistä missään vaiheessa. Ainoa asia, mikä minua suretti todella paljon oli lasten arki ja ystävät. Ei harrastuksia, ei uusia kavereita uudessa koulussa, eikä muuta yhteistoimintaa. Sen sijaan pidin itse kotona puutarhakerhoa, leivontahetkiä, katsoimme ikäkaudelle sopivia dokumentteja ja luimme lasten Hesaria.
Kesälomien jälkeen arki on jatkunut, lapset koulussa ja me vanhemmat pääsääntöisesti kotona etätyötä tehden. Meidän yhteistyö on se, mikä pitää meitä tiukasti yhdessä ja toimimme tiiminä loistavasti. Muutamia hauskoja hetkiä on tullut, kun istumme vastakkain ja väistämättä jotain huumoria on päiviin tullut. Työtilat ovat järjestyneet niin, että makuuhuoneessa on toinen työpiste ja meille jokaiselle on hankittu vastamelukuulokkeet, jotta esim. kokoukset pystytään järjestämään työpaikan vaatimusten mukaisesti.
Rakastan perinteisiä kalentereita, muistikirjoja sekä modernisoitua kaunokirjoitusta. Koska olen kirjoittanut ja tehnyt blogia niin monta vuotta (yli kymmenen jo!), niin kotona työskentely ei ole minulle vaiva eikä mikään.
Tässä on kuitenkin meidän suosituin työpiste. Siitä johdetaan omaa yritystä, tehdään päivätyötä sekä molemmat tahoillamme yhteistä (ja omia) yrityksiä. Tilava ruokapöytä oli uuteen kotiin välttämättömyys, sillä tähän samaan paikkaan änkee myös tyttäremme, joten parhaillaan tässä voi olla 6 läppäriä ja muuta laitetta.
Etätyöt jatkuvat, lasten koulusta kysellään jo valmiuksia etäkoulun osallistumiseen kotoa käsin ja tällä hetkellä voi vain arvailla, miltä tulevaisuus näyttää. Tiedostan myös sen, että kaikki eivät ole yhtä onnekkaassa asemassa tai halua työskennellä kotona. Perheiden tilanteet vaihtelevat, työrintamalla on epävakautta ja liian monia surullisia tarinoita elämästä olen kuullut kuluneena vuotena. Yksinäisyyttä, epävarmuutta, sairastumista, uusia tilanteita epävakaaseen arkeen – siksi lahjoitimme lasten kanssa rahaa hyväntekeväisyyteen.
Kaiken keskellä nautin kuitenkin suunnattomasti myöhäisemmistä herätyksistä, aamun cappuccinoista ja lisääntyneestä perheajasta. Ostimme heti maaliskuussa poikkeusolojen alkaessa uuden Nespresso-kahvikoneen hemmotellaksemme itseämme epävarmuuden keskellä. Hetkeäkään ei ole sitä hankintaa kaduttu. Eniten odotan työpäivien jälkeen kuitenkin ulkoilua, kävelyä lähimetsässä, kahvitaukoa koulusta palaavien lasten kanssa sekä yhteisistä etäpäivistä mieheni kanssa. Saattaa vaikuttaa oudolta, mutta meille tämä toimii täydellisesti. Ne elämän pienet asiat, niistä onni syntyy.
