Sisustusbloggajan pihapainajainen


Sisustus / keskiviikko, elokuu 1st, 2018

Puutarhassa kukkii pioni ja kirsikkapuu on parhaimmillaan. Vastaleikatun nurmikon tuoksu on omaa laatuaan ja edes lähistöllä raksuttava sadettaja ei aiheuta inhon tunteita. Kuulostaa leppoisalta päivältä, joka voisi jatkua pienen ikuisuuden. Sitten tapahtuu kummia. Nurmikosta alkaa lähteä palasia ja rouva ottaa kiireesti valokuvankin todisteeksi. Siitä alkaa yhden naisen pihapainajainen.

Kaikki alkoi hyvin. Vanha sammaloitunut nurmi oli kituuttanut aikoja sitten parhaat päivänsä. Uuden siirtonurmen saattoi melkein jo nähdä paikoillaan. Sitten kuitenkin tapahtui jotain. Helteet. Paholaisen porottavat piinaajat. Saatavuus ja yhden miehen voimat olivat mahdoton yhtälö.

Heinäkuun viimeinen ilta on viimeinen toivo. Sinne meni. Täydellinen hellekesä, ei pihaa. Pirun pitkä loma ja kaikki remonttipainajaiset yhden naisen unissa.

Saatiin sentään aita. Ei se nyt ihan sovi pihapiiriin, mutta maalaaminen on mahdollista vasta ensi vuonna. Ja ketä oikeasti kiinnostaa? Pihassa on uusi tyylikäs rajasuoja ja sammaleiset ikivanhat lankut poissa. Ja onhan meillä uudet terassituolit. Nyt kelpaa kutsua läheiset kesän lopettajaisiin.